Home » Matkavinkit

Matkavinkit: ota piilolinssit mukaan!

Ihan ensiksi täytynee selvittää mitkä ovat piilolinssit. Piilolinssit ovat suoraan silmän sarveiskalvolle asetettavat, yleisestikin muovista valmistetut linssit. Niitä käytetään yleensä näön korjaamiseen silmälasien asemasta. Nykyisin myöskin silmien värin muuttamiseen, sekä sarveiskalvon muodon muuttamiseen. Esimerkiksi sarveiskalvon voi muuttaa tällaisella muuttavalla piilolinssillä... 

Myyntiasunnot Helsingissä

Helsingissä on tällä hetkellä myynnissä sekä isoja, pieniä, uusia että vanhoja asuntoja. Nämä asunnot voivat olla omakotilatoissa, paritaloissa, rivitaloissa taikka kerrostaloissa. Nämä asunnot ovat kuitenkin yleisesti ottaen kaikki todella hyvässä kunnossa. Hinnaltaan ne ovat kuitenkin kalliimpia kuin esimerkiksi Oulussa olevat samanlaiset asunnot. Miksikö? Helsinki on suomen pääkaupunki... 

Kesätapahtumat Helsingissä

Mikäli kaipaat menoa ja meininkiä kesälomallasi tai muuten vain olet sellaista vailla vapaalla ollessasi, kannattaa suunnata Helsinkiin. Helsingistä löytyy lähestulkoon jokaiselle jotakin. Festarikansalle löytyy lukuisia ulkoilmakonsertteja. Nämä tapahtumat ovat kestoiltaan muutamasta tunnista muutamaan päiväänkin. Musiikkialajejakin on useita, poppia, hoppia, klassista, kotimaista ja ulkoimaista.... 

Halvat Lennot Kreeta- Halvat hotellit Kreeta

Halvat lennot Helsingistä Kreetalle.Matkustaa edullisesti kauniille Kreetan saarelle.Halvat hotellit Kreeta.  Read More »

Halvat Lennot Kreikka – Halvat hotellit Kreikka

Kreikka on yksi suomalaisten matkakohdesuosikeista. Kestosuosikkeja matkakohteista ovat Rhodos ja Kreeta. Saarihyppely eri kohteiden välillä on edullista.Kreikka on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin eteläkärjessä. Väkiluku on noin 10,7 miljoonaa ja pinta-ala noin 132 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki on Ateena. Kreikan kulttuuri on kehittynyt tuhansien vuosien aikana. Kreikkalainen keittiö... 

Lomamatkat Turkkiin – Hotellit Turkki – Halvat lennot Turkki

Turkki on euraasialainen valtio, joka ulottuu Anatolian niemimaalta Balkanin alueelle. Väkiluku on noin 72,6 miljoonaa ja pinta-ala noin 780 580 neliökilometriä. Maan pääkaupunki on Ankara.Ankarassa on viisi miljoonaa asukasta ja se sijaitsee keski-Turkissa. Ankara ei ole Istanbulin kaltainen turistimagneetti, mutta se on hyvä paikka tutustua todelliseen turkkilaiseen elämänmenoon. Ankarassa... 

Hotellit Espanja – Loma asunto – Lennot Espanjaan

Matkustaa halvalla ja nopeasti Espanjaan.Halvat hotellit, halvat lennot ja halvat asunnot Espanjassa.Espanja on maailman kaunein maa.  Read More »

Halvat Lennot – Thaimaa

Halpoja lentoja Thaimaahan tarjoavat lukuiset lentoyhtiöt sekä useat matkatoimistot. Thaimaa on erittäin suosittu matkakohde, joten lentoja on todella paljon. Thaimaassa on useita lentokenttiä, muun muassa suosituimmissa lomakohteissa Bankokissa sekä Phuketissa. Esimerkiksi meno-paluu lento Helsinki-Vantaan lentokentältä Phuketiin löytyy alle tonnilla. Bankokiin matkustat jopa alle 800... 
© 2011 Edulliset Lennot · RSS · Designed by Theme Junkie · Powered by WordPress